Moi
Kesäkunto 2013 etenee hyvin ja paino on noussut hiljalleen 113 kilo tuntumaan. Kelit näyttäsi olevan vielä rannalla makoilun kannalta kannalta aika heikot, joten päätin lisätä kaloreita ruokavalioon ja nostin salitreenien määrän 8 kertaan viikossa 😉 Treenikierto meni kokonaan uusiksi ja samalla tavoittena on pakottaa heikot lihasryhmät uuteen nousuun. Lihasta tarvitaan lisää tasaisesti koko kroppaan, jos mielin vielä nousta lavalle.
Treeneissä pyrin tekemään raskaita perusliikkeitä toistomäärien ollessa 8 pinnassa. Alkuun tuntui oudolta pudottautua volyymisarjoista hidastempoisempaa treeniin ja samalla lisätä lepoa sarjojen välillä. Olo on ollut välillä kuin hidastetussa filmissä, mutta katsotaan kuinka hyvin saan tulosta aikaiseksi. Toistaiseksi treenit on edennyt hyvin, joten jatketaan samalla mallilla eteenpäin.