Juha Karkio 16 viikon dietti

Syksyllä 2020 aloiteltiin yhteistyö sekä muutettiin jumppaamista aikaisemmasta voima tyylisestä jumpasta enemmän bodaus tyyliseksi Yllin johdolla.

Tammikuun 3 päivä 2021 oli sitten aika aloittaa painamaan kunnolla ja vähän enemmän tosissaan ja tavoitteellisesti. Tavoite oli laittaa itsensä ”Parhaaseen kuntoon ikinä”

3.1 Lähtöpaino oli 129,8kg  Ruvettiin panostamaan ruokailuun ja koventamaan treenejä pikku hiljaa.

1.5 aloitettiin sitten 16vko:n Dietti kunnolla painolla 125,6kg. Aloitettiin treenaamaan 6x viikko ja viikottain jumpattiinkin myös yhdessä Yllin kanssa niistä 6 kerrasta varmaan 3-4 kertaa. Homma eteni vaikkakin itsestä tuntui että ei tästä tuu mitään mutta Ylli Kannusti ja potki perseelle todella hienosti. Inbody mittauksessa käytiin muutama kerta kattomassa vähän ollaanko oikeassa suunnassa ja oltiinhan me. Dietin edetessä tietenkin nälän tunne ja huonot päivät itsellä lisääntyi mutta positiivisella ajattelulla ja Yllin kannustuksella homma alkoi edetä sitten jo niin että itsekin rupesi kiinnittämään huomiota muutokseen ja silloin se ”tekemisen” nälkä monesti kasvaa ja niin kävi myös mulle.

Inbody tuloksia matkan varrelta..

3.6 121,9kg ja rasvat 16,2%

6.7 115,5kg ja rasvat 11,1%

17.8 109,3kg ja rasvat 6,8%

20.8 oltiin sitten tavoitteessa ensimmäiseltä kunnon Dietiltä. Aamupaino 108,8kg ja rasvaprosentissa päästiin sinne 6% hujakoille ja se fiilis jotain sanoin kuvailematonta.

Hommat Meillä Yllin kanssa jatkuu ja katsotaan millainen kunto ens kesäksi löytyy..

Iso kiitos kaikesta Valmentajalleni Markku ”Ylli” Ylijoutsijärvelle.

Kohti Tavoitteita ja siitä yli

– Juha Karkio –

My 16-weeks diet countdown

Olen 34v Tamperelainen mies. Mielessä oli pitkään pyörinyt haaveena, että pääsisi edes kerran elämässä ns. Hyvään kuntoon ja haastaa siinä itsensä samalla myös henkisesti. Oma tietämys ravinnosta rajoittui lähinnä tuohon rahkan ja jauhelihan lapiomiseen suuhun. Lisäksi herkut (karkit, jäätelöt) oli toki viikottaista. Uskaltaisin väittää, että monikin satunnainen saliharrastaja voi tästä itsensä löytää. Treenailin sen 3krt viikossa ja välillä pidin pitkiäkin taukoja. Lähinnä siis fiiliksen mukaan jotain painoja kävin kolistelemassa.

Useampana vuonna tosiaan mietin tätä vaihtoehtoa, että olisiko itsestä oikeasti säntilliseen ruokavalioon ja saliohjelman noudattamiseen? Mieli teki aloittaa, mutta aina tämä sama laulu, että ens vuonna ehkä sit.. Totuus on kuitenkin se jota itse mietin, että jos tämän meinaa vielä joskus tehdä, se tehdään nyt! Ottaen huomioon 34vuotiaan aineenvaihdunnan, niin ei se ole enää 20v tasolla, ja vuosi vuodelta siitä tulisi vaikeampaa.

Monen mutkan kautta törmäsin sitten mieheen, jonka ravinto- ja salitietämys on ihan omalla tasollaan! Siitä sitten kahville, ja juteltiin läpi kaikki omat toiveet jotka haluaisin saavuttaa ja ylipäänsä mitä se voisi vaatia? Oikeastaan kysyin, että mitä se vaatii jotta voisi kerran elämässään nähdä vatsalihakset? 😂 Asiat lyötiin lukkoon. Ravinto-ohjelmat ja treeniohjelmat lyötiin sähköpostiin ja oikeastaan kerrankin olin motivoitunut tähän asiaan!! Homma käyntiin ja henkinen koitos alkoi.

Matka oli oikeasti todella opettavainen, ja nyt jopa itsekin ymmärtää ravinnosta ja treenailusta edes jotain. Voin siis todella suurella sydämellä suositella M-Formin Ylliä, jos haluaa OIKEASTI kannustavan henkilön vierelle omaan projektiin. Ja henkilön joka on oikeasti kiinnostunut sinusta! Tietämys ei tältä mieheltä lopu! 16viikkoa siinä mennä hurahti ja se myös sovittiin aikatauluksi. Lopputulokseen olen itse vähintäänkin tyytyväinen!!

Alla muutama hassu kuva lähdöstä ja lopputulemasta!

Hamstring

Moro,

Pienen hiljaiselon jälkeen on aika laittaa kevättä odotellessa pätkä takareisitreenistä. Hack Stiff Leg Deadlift: Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja monta suoritustapaa tehdä. Videolla tein liikkeen poikkeavasti ns. ylhäältä vajaana. Pääpaino treenissä oli takareidellä eli vajaa yläasento blokkasin kuorman siirtymisen takareideltä pakaralle. Tähän on järkevä syy eli Better Bodies shortsit istuvat hyvin pakaroista, mutta takareiden kohdalla tilaa riittää 😉

Naisille suosittelen lämpimästi viemään liikettä hieman pidemmälle, niin tulosta alkaa tulla takareisien lisäksi myös pakaran osalta.

Superia käsille

Moi,

Ohessa videoa perjantain käsitreenin aloituksesta superina. Normaalisti aloitan alhaalta ja teen superina 10 sarjoja hauiksille ja ojentajille. Hommaa jatketaan niinkauan että viimeiset sarjat loppuu kuin kananlento seinään 😉

Normipäivä

Moi,

Ohessa uutta videoa torstai-illan selkätreenistä.  Pikkuhiljaa alkaa paikat kestää kovempaa treeniä ja isompia painoja. Samalla pitää muistaa ettei lapa malmia tankoon apinan raivolla, vaan pitää homman balanssissa kohtuullisten treenipainojen ja kontrolloidun lihasjännityksen avulla.

 

Fire in the hole

Muutama viikko on mennyt vauhdilla ja samalla on elämässä ollut aikamoista myllerrystä. Kuntosali Pro-Am on nyt lopettanut toimintansa Oulussa ja samalla tärkeä osa elämääni on poistunut estraadilta. Mutta ikimuistoiset hetket säilyvät muistoissa ja samalla luovat uskoa tulevaisuuteen. Kiitoksia kaikille Kuntosali Pro-Am:n asiakkaille vuosien varrelta ja menestystä treeneihin.

Raskaansarjan Pro-Am Gym avasi ovensa viikonloppuna Nummelaan Ajurintie 2:n. Tutustumisen arvoinen sali, jossa laitekantaan ja puitteisiin on panostettu kovaa treenaavia ajatellen. Lisätietoa ja kuvia salista löytyy oheisista linkeistä.

Facebook: Pro-Am Gym

Instagram: Pro-Am Gym

 

Onneksi nyt alkaa savu hälvenemään ja on aika keskittyä uusiin kujeisiin. Nyt keskityn täyspäiväisesti Personal training-toiminnan kehittämisen Tampereella. Jos olet kiinnostunut PT-palveluista tai sinulla on kysyttävää, niin ota yhteyttä oheisella lomakkeella. Yhteydenotto on ilmainen ja ei velvoita ostamaan M-Form PT-palveluita

M-Form:n lähivalmennuspaikkana toimii WFC eli Wolf Fitness Club. Jos treenipaikka on vielä hakusessa, niin oheista linkistä löytyy lisätietoa paikasta http://www.wfc.fi  

Ohessa materiaalia WFC eilisestä käsitreenistä.  

 

Kuulumisia ja Pro-Am uusia tuulia

Moi,

Omiin kuvioihin liittyvät blogipäivitykset ovat olleet vähissä, joten ajattelin muutamalla virkkeellä palata mukaan kuvioihin muutaman vuoden tauon jälkeen. Siirtyminen päivätöistä kuntosaliyrittäjäksi Ouluun täytti päivärytmin. Salin pyörittäminen täyspäiväisesti sekä PT-asiakkaiden kanssa työskentely oli sellaista josta olin haaveillut pienestä asti. Kaikki meni kuin Strömsöössä. Treenit huilasi hyvin ja samalla toteutin unelmaani 🙂 Kesällä 2013 tapahtui sitten iso muutos, joka sysäsi hommat uusiin urille. Aarne Tenkasen laulun sanoilla tuli edestä ja takaa eli koin Gran Turismomaista tunnelmaa, josta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut. ”Pikku kolhusta johtuen” jouduin leikkuupöydälle eli molempien olkapäiden supraspinatukset ankkuroitiin paikoilleen sekä oikean polven rustopinta putsattiin irtopaloista 😦

Jos jotain hyvää asiasta hakee, niin kuntoutuksen läpikäyminen opetti kokeilemaan jotain poikkeava treenien suhteen. Kuntouttavien ”apuliikeiden” siirtäminen ”massaliikeiden” tilalle loi uuden tyyppisen ärsykkeen lihakseen. Nyt ei ole kyseessä ns. Pre-exhaustion eli etukäteisväsytyksestä, vaan kuormituksen tasoa ja volyymiä muuttamalla painetaan lihakset sarja sarjalta kovempaan pumppiin. Tämä on helpommin sanottu kun tehty, mutta muutamalla perusasialla pääsee jo pitkälle. Valitaan liikkeet jotka antavat parhaiten vastineen kuormitettavaan lihakseen eli lihasta pystyy venyttämään hallitusti ja rutistamaan loppuasennossa. Tähän pääsee parhaiten käsiksi aloittamalla riittävän pienillä painoilla liikeradan hakeminen ja keskittymällä kohdelihakseen. Alussa on turha hätääntyä jos venyytys ja rutistus tuntuu vajaalta, sillä pitää muistaa odotella muutamia viikkoja ennenkuin hermotus pääsee mukaan kuvioihin ja saadaan lisätehoja lihasten toiminna tehostuessa.

Periaatteessa sanoisin että ensimmäiset neljä viikkoa menee lihasten aktivoimiseen ja liikeratojen hakemiseen. Kokeneemmat treenaajat pääsevät yleensä vähemmällä, mutta liikuttaessa mukavuusalueelta pois uudentyyppiseen kuormitukseen saattaa tulla hämmentäviä yllätyksiä 🙂

Se menneestä ja sitten vielä pikkasen previkkaa Pro-am:n uusista tuulista… Kuten osa ihmisistä on huomannut niin jotain kuhinaa on Oulun seudulla käynyt kuntosali Pro-Am osalta 😉 Muuttolinnut on lentäneet pesästä pois ja kuntosalitoiminta Oulussa on loppunut 27.8.2016. Paljon hyviä ja mahtavia  hetkiä treenille omistautuneiden ihmisten seurassa yli kolmen vuoden ajan hujahti vauhdilla silmissä eilen kun suoritin salin loppusiivouksen ja painoin valot sammuksiin viimeisen kerran Kaarnatiellä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja muistot jäävät elämään voimakkaasti vaikka aika muuttuisikin!

Paljon kiitoksia kaikille treenaajille Yhteisistä Vuosista ja mahtavasta tekemisen meiningistä! Ilman teitä ei Kuntosali Pro-Am olisi ollut toinen koti minulle! Hyvää jatkoa kaikille ja samalla pitäkää rauta kuumana 🙂

Mutta matka jatkuu ja eteenpäin mennään niin että kolina käy… Tulevaisuudessa aion keskittyä PT-rintamalle ja jatkaa postauksia kuinka hommat etenee.

Nyt kannattaa katselle mitä Facessa tapahtuu sillä jotain uutta on tulossa etelän päähän eli ei savua ilman tulta!

 

 

heina_2016_2_FB