Moi
Parin kuukauden mittainen perusvoimakautta meni menojaan ja toi samalla mukanaan ison kasan treenimotivaatiota voimien noustessa vanhoille tasoille ja vähän ylikin 😉
Maltti oli valttia ja tällä kertaa vältyin suuremmilta kolhuilta ahkeran lihashuollon ansiosta. Painon noustessa forkut ja takaolkapäät vaativat tosin useamman aukaisun ennen kuin täydet treenitehot irtosivat. Onneksi juminpoikaiset talttuivat ja sain painaa täysillä loppuun asti. Positiivisena puolena oli myös raskaampien punnerrusliikkeiden onnistuminen ilman kipuja. Tehokasta voimakautta ei saa vietyä loppuun ilman kunnon treenikaveria, joten Hurskaisen Artolle suuret kiitokset avusta ja kovista treeneistä. Lisää on luvassa ja uudet suunnitelmat on jo nostettu pöydälle.
Tällä viikolla siirryimme pidempien sarjojen pariin, joilla tarkoitus olisi edesauttaa lihaksien sekä sidekudoksien palautumista kovien treenien tuomista kolotuksista. Treenivolyymin lisääminen tuo hieman sarjapainoja alemmas, mutta samalla pumppi tehostuu. Näillä konsteilla pitäisi yrittää välttyä hermostollisesta jumista ja samalla viedä kehitystä hieman eteenpäin askel askeleelta.