Moi kaikille,
Sain viimeinkin avattua oman blogin kaverini hyvällä avustuksella.
Totta puhuen minä join kahvia ja Ville hoiteli hommat virtuaalimaailman syvyyksissä.
Kiitos Ville!!!
Blogini tarkoituksena on kertoa joka päiväisiä tunnelmia treeneistä ja sen ulkopuolelta.
Syksyisten SM-kisojen jälkeinen ”toipuminen” normaali eloon kesti hieman odotettua kauemmin. Mutta, nyt olen sitten haudannut vanhat kisakuvat tyynyn alle ja päättänyt siirtyä askeleen verran kohti uusia tavotteita.
Joista ensimmäisenä ja tärkeimpänä, lisää lihasta. Syksyn oppimäärän perusteella tarvitsen lisää lihasmassaa! Toisena tavoitteena onkin sitten vähän haastavampi juttu eli pyrkiä pysymään fyysisesti ehjänä läpi koko tulevan massakauden. Lyhyesti sanottuna; ei enään lisää arpia ja harmittomia pikku sairaalakeikkoja.
Nyt on aika siirtyä sanoista tekoihin. Kuten aina ennenkin matka on pitkä ja ylämäkeä riittää, mutta parempi hitaasti tavoitetta kohden kuin ei ollenkaan.
Tsemppiä treeneihin,
Ylli
Ps. Ohessa muutama kuva tyynyn alta.
Kiitoksia Ilkka Mursulle ja Jussi Tuomaiselle 2010 vuoden treeneistä!