It Ain’t Over ’til It’s Over

Moro,

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja viimeinen raskas treeniviikko on nyt takanapäin. Kuluneen treenisyklin teemana oli nousujohteinen painojen lisäys yhdistettynä failureen asti tehtyihin sarjoihin. Homma toimi hienosti ja sain volyymitreenistä huolimatta voimatasot nousemaan kohtuulliselle tasolle.

Tällä kertaa ei mukana ollut voimailun extreme yrityksiä, vaan reilua perusbodailua ”pikkupunnuksilla”. Salilla ei ”käpsy” käynyt painojen kanssa eli kaikin puolin onnistunut treenijakso vieläpä ilman vammoja. Vanhoista kolhuista viisastuneena olen kiinnittänyt enemmän huomiota palautumisen ja lihashuoltoon. Säännölliset hieronnat sekä päivittäinen venyttely ovat auttaneet minua todella paljon toipumaan kuuden viikkotreenin rasituksista.

Ruokapuolesta sen verran, että viikkokaloreiden keskiarvo on ollut reilusti alle neljä tonnia. Mukana on ollut sunnuntai tankkaus nopeilla hiilareilla, kuten riisipuuroa, riisipiirakoita sekä vanukkaita. Aamupaino pysyi sopivasti 112 kilon nurkilla, vaikka kävelylenkit onkin jätetty pois viikkorutiineista.

Yhdeksän viikon treenit on vedetty rytinällä läpi ja nyt on aika huokaista hiukan. Ajattelin antaa jumissa olevien paikkojen palautua ja siirtyä pumppailun pariin muutamaksi viikoksi. Sitten aloitan uudella treeniohjelmalla eteenpäin.

Terveisin, Ylli

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s