Minulle kolme kovaa s:ää ovat sali, sauna ja sänky. Prioriteetti näiden välillä voi vaihdella, mutta kaikkiedellä mainitut tarjoavat helpotuksen hetkiä – etenkin kisojen lähetessä. Kisavalmistautumista on edessä neljä viikkoa ja takana sitä on viisi kuukautta. Aika on mennyt todella nopeasti. Kisakunnosta on jo raamit nähtävissä, ja päivittäin huomaa pieniä muutoksia kehossa. Salilla tehdään parhaita treenejä ja koetaan onnistumisen iloja. Saunassa on ihana rentoutua, palautua sekä pohtia asioita maan ja taivaan välillä. Sänky on myös pyhitetty palautumiseen. Kunnon uni tekee ihmeitä niin keholle kuin mielelle.
Kahden viikon välein käyn näyttämässä valmentajalleni Matti ”Guru” Haloselle kuntoani. Viimeisin suurin muutos tehtiin toukokuun alussa, joten kunto on edistynyt todella tasaisen mallikkaasti. Matilta saan tarkan analyysin sen hetkisestä tilasta sekä edistysaskeleista ns. ulkopuolisen silmin. Luottamus on valmennussuhteessa kaiken A ja O. Lisäksi Masa osaa lukea kroppani toimintaa hienosti, joten hän pystyy ennakoimaan myös tulevaa. Siispä, hän on aina askeleen edellä, niin kuin hyvän valmentajan kuuluukin olla.
Olen pyrkinyt menemään päivän kerrallaan ja mielestäni onnistunut siinä hyvin. Olen nostanut edelleen tehoja niin aamulenkillä kuin punttisalillakin. Asentoharjoitteluita teen aamulenkin päälle sekä ennen tai jälkeen treenin. Mielikuvaharjoittelu on myös osa päivittäisiä rutiineja. Harjoittelun määrä nousee sitä mukaa, kun kisapäivä lähestyy. Viime syksyn kurinalainen asentoharjoittelu kantaa nyt hedelmää ja toivottavasti pystyn lavalla rennompaan ja parempaan suoritukseen kaikin puolin. Luottohenkilöni asentoharjoittelussa on Katrin Kimber. Häneltä saan parhaat eväät parrasvaloihin.
Jatketaan harjoituksia!
Terkuin Tarja