KISAREPORTAASI vol2

ARNOLD CLASSIC EUROPE 2012 BODY FITNESS AMATEUR-KISA

Arki alkoi heti maanantaina aamutuimaan, kun kävin tekemässä aamuaerobisen intervallina Bialystokin torilla. Maanantai matkustettiin kotiin ja puoli kahdeksan aikaan olin Oulussa kotisalilla Pro Amilla aloittamassa valmistavat treenit kohti Arnoldia.  Puolen viikon aikana ehdin tehdä aerobiset ja kuntosalitreenit sekä pestä pyykit ja varata lennot seuraavaa kisamatkaa varten. Matti ruuvasi minulle viikon ruokavalion ja Ylli valvoi ja ohjeisti treenejä. Kaikki meni suunnitelmien mukaan – kunto kuivui ja näytti paremmalta kuin koskaan aiemmin. Ystäväni Mia Heinänen antoi palautetta ja korjausehdotuksia kisalookiini ja kävin hänen kanssaan asennot läpi ennen lähtöä – Kiitos Mia jälleen kerran rakentavasta palautteesta ja neuvoista!

Torstaina aamuna veljeni Tuomas heitti minut toistamiseen kentälle, josta lensin Helsinkiin ja siitä edelleen välilaskun kautta Madridiin. Matkaseurueeseen tänä viikonloppuna kuiluivat Yasemin, KP, Mari ja Anna. Uutena jäsenenä oli Tiina-siskoni. Suomen muut kilpailijat olivat lentäneet jo aiemmin kyseisenä päivänä. Siskoni mukana olo teki kisakokemuksesta täydellisen! ❤ Olimme illalla kahdeksan aikaan Madridissa ja ehdimme ilmoittautumaan kisoihin.

Hki-Vantaan lentokentällä valmiina kisamatkalle

Hotelli sijaitsi muutaman kilometrin päässä kisapaikasta. Meillä oli loisteliaat puitteet kisoihin valmistautumiselle, sillä siellä oli hyvä sali ja sijainti hienon ulkoilureitin varrella. Hotellilla näki tuttuja kasvoja Puolasta ja ammattilaisympyröistä. Perjantaina tankkailin ja kävimme Tiinan kanssa pariin otteeseen kisapaikalla. Näimme Sallan lavalla. Suomen kovin amatöörinaiskehonrakentaja sijoittui kisassa kolmanneksi. Bongasin myös suurimman idolini ammattilaispiireistä! 🙂

Kuka fanittaa ja ketä? Kai Green ehdoton suosikkini ammattilaispiireissä!

Kisapaikka oli hassusti keskellä messuja ja meteli oli kova useasta suunnasta. Kilpailut ja kilpailijat olivat osa messutapahtumaa ja ohjelmanumero muiden joukossa toisin kuin esim. Fitness Expossa, jossa kilpailijat ovat tapahtuman keskiössä. Päätin ottaa Jan Tanan väripalvelun, joka vei paljon huolta pois kisoihin valmistautumisessa. Perjantaina väriä levitettiin pohjalle ja lauantaina toinen kerros ennen kisan alkua. Väri saatiin ensimmäistä kertaa helposti tummaksi.

ELIMINAATIOKIERROS JA SEMIFINAALI

Lauantai meni vastaavasti kuin aiempana viikonloppuna. Aamupäivän ohjelmaan kuului meikkaamista ja hiusten laittoa sekä henkistä valmistautumista kisatapahtumaan. Kiirehdimme sovittuun aikaan kisapaikalle. Sain viimeisen värikerroksen päälle ja hain kilpailijanumeroni. Numero oli sama kuin MM:ssä eli 141.  Aika pitkään saimme odottaa kisani alkua, mutta vihdoin koitti aika nousta lavalle. Vasta silloin minulle selvisi osanottajien määrä. Mahtava rivi kovakuntoisia naisia ja edessäni seisoi MM voittaja ja kolmonen. 🙂

Eliminaatiokierroksella oli todellinen taisto käynnissä, koska jokainen halusi erottua edukseen tuomaristolle. Yleisöstä sain KP:lta ja Yaseminilta ohjeita, jotta tulisin esille parhaalla mahdollisella tavalla. Pääsin jatkoon ja semifinaali oli heti eliminaation jälkeen. Vertailuja tehtiin paljon ja olin aivan hiestä märkä, kun alkukilpailut olivat ohitse. Olin alkukilpailussa viiden parhaan joukossa, mikä tiesi hyvää finaaliin pääsyä ajatellen. Takahuoneessa Jan Tan väripalvelusta korjattiin värit. Löysin numeroni finalistien joukosta ja aloin valmistautumaan viimeiselle kierrokselle. Tuolloin siskoni pääsi auttamaan minua ja yhdessä korjasimme hiukset ja meikin. Muiden kilpailijoiden kanssa autoimme toisiamme. Yasemin yllätti jälleen minut iloisesti tuomalla korunsa minulle lainaksi, joten säihkeessä en ainakaan hävinnyt muille! 😉

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

FINAALI

Ilta oli jo pitkällä kun finaalit alkoivat. Kisa kesti kaikkiaan kolme tuntia.  T-kävelyssä meitä ohjeistettiin ennen lavalle menoa kävelyreittien ja asentojen määrän suhteen. Osaltani se meni ihan OK. En tehnyt kaikkea mitä olin harjoitellut, mutta pyrin reippaaseen, naiselliseen ja urheilulliseen suoritukseen. Vertailut tehtiin nopeasti ja pääsimme odottamaan palkintojen jakoa. Hassuttelimme ja kulutimme aikaa siskoni kanssa. Työ oli tehty ja elämäni rankin mutta samalla hienoin kisa oli takanapäin. Illalla yhdeksän jälkeen oli meidän aikamme saada palkinnot. Kolmituntisen kisan aikana valtaosa yleisöstä ja kuvaajista oli lähtenyt katsomaan samanaikaisesti toisella areenalla järjestettyä pro kisaa. Siellä Suomen Kati Alander teki taas kerran selvää jälkeä. Toinen sija valtavan nimekkäässä kisassa – onnittelut Katille! Minun sijoitukseni kisassa oli 4. Kaikkiaan lavalla oli 27 kilpailijaa, joten sijoitukseni ei ollut ollenkaan huono päätös kisakaudelle! 🙂

Kisan jälkeen suuntasimme siskoni kanssa pesun ja vaatteiden vaihdon jälkeen paikalliseen pieneen ravintolaan. Siskoni on ollut Madridissa vaihdossa 10 vuotta aiemmin ja pystyi edelleen hyvin kommunikoimaan paikallisten kanssa. Saimme apua ruokalajien tilauksessa ja nautimme herkullisen kolmen lajin illallisen. Illan kruunasi kohtaaminen seuraavan herrasmiehen kanssa. 🙂

Sattuma johdatti samaan ravintolaan

Kotimatkalle lähdettiin aamuhämärissä. Minulle kotimatkan mukavimpia hetkiä oli kun sain nauttia aamupalan lentokoneessa. Münichin kentällä nautimme Tiinan kanssa merellisen lounaan ja minä maistelin seuraavalta tiskiltä useita sortteja jäätelöä – nam! Helsinki-Vantaan kentällä tiemme erosivat kisajoukkueemme kanssa ja jatkoin matkaa kohti Oulua.

Huippua – lentokone ateria! 🙂

KIITOKSET

Kiitos, että pääsin edustamaan Suomea maailmalle! Haluaisin kiittää seuraavia:

Suomen joukkue ja tukijoukot MM-kisoissa ja Arnold Classicissa – Kiitos hyvästä tunnelmasta kisareissun aikana!

Todistettavasti maailman paras valmentaja Matti ”Guru” Halonen – Kunto kehittyi kisa kisalta ja on kunnia kuulua valmennustiimiisi!

Puolisoni ja suurin tukeni maailman paras Ylli – Kiitos, että jaksoit kannustaa ja auttaa minua kisasta toiseen! Tukesi treeneissä on korvaamaton ❤

Asento- ja esiintymisvalmentajani ystäväni Katrin Kimber – Sinun avullasi penkkipunnertajasta on kuoriutunut body fitness-kilpailija!

Hiukset, kynnet ja ripset kampaamo Alias Mari – Kisapäivä helpottuu huomattavasti, kun on perusasiat kunnossa!

Finaalikierroksen loisteliaat kisabikinit bikinimestari Anni Niemi – Bikinit saivat ihailua ja kehuja kanssakilpailijoilta molemmissa kisoissa! http://www.deadbirdslionheart.fi/

Rakkaimpani (sukulaiset ja ystävät) kiitokset ymmärryksestä ja kannustuksesta!

Kuntosalit (omistajat ja henkilökunta) Pro Am, WFC ja Herwood Gym

Mia Heinänen kiitos vuosien hyvistä neuvoista, ystävyydestä ja myötäelämisestä!

Siskoni Tiina Määttä – Olen ikuisesti kiitollinen, että sain jakaa kokemuksen kanssasi!

Lihashuolto Marko Panu ja Wellu Niskanen

Ohessa linkki Body-lehden kuviin alkukilpailuista:

http://body.pictures.fi/kuvat/2012+Arnold+Classic+Europe/Body+Fitness+-+163+cm/

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää vuosi 2012. Uusia suunnitelmia on jo laadittu ja niistä kerron lisää seuraavaksi.

Hyvää Joulun odotusta!
Toivoo Tarja

KISAREPORTAASI vol1

2012 IFBB NAISTEN MAAILMAN MESTARUUSKISAT BIALYSTOK PUOLA

Tänä vuonna kisat järjestettiin Puolan kauniissa ja vanhassa yliopistokaupungissa Bialystokissa. Kuultuani pääsystä kisajoukkueeseen otin yhteyttä valmentajaani ja suunnittelimme tulevat kuviot. Periaatteessa matka jatkui siitä minne SM:eissä jäätiin. Googletin kisapaikan ja selvitin matkan vaiheet. Minulle on tärkeää selvittää minne olen menossa, jotta suuremmilta ongelmilta vältyttäisiin. Lisäksi näiden tietojen perusteella valmentajani Matti tietää rakentaa kisareissun ruokailut matkustusaikataulun mukaisesti. Loistopalvelua kisaajalle! 🙂

Sairastin syysflunssan SM-kisojen aikaan ja se äityi todella pahaksi kahden kovan treenipäivän jälkeen. Minun oli levättävä pari päivää ja sitten pääsinkin taas valmistautumiseen hyvin kiinni. MM-kisoihin valmistautuminen poikkesi aiemmasta siten, että tein treenit yhdessä Yllin kanssa. Hän opasti treeniliikkeet ja korjasi tarvittaessa tekniikan. Elämässämme tapahtui myös suuri muutos, sillä muutimme takaisi Ouluun 8 vuoden Tampereella olon jälkeen. Ylli osti Ilkka Mursun vetämän Pro-Am kuntosalin ja aloitti uuden uran yrittäjänä. Pakkaillessa MM-kisoja ei ehtinyt juurikaan jännittää.

Kisaviikolla muuttohässäkän keskellä pakkasin laukut matkaa varten ja lensimme yhdessä Päkkilän Marin kanssa Oulusta Helsinkiin. Lentokentällä kohtasimme muun kisajoukkueen, johon kuuluivat Anna Virmajoki, huolto- ja edustustiimimme Minna Pajulahti ja Kimmo Rautio sekä Lahdesta KP ja Yasemin Ourama sekä hänen ystävä ja huoltaja Eve. Joukkueena jatkoimme matkaa suorilla lennoilla Varsovaan ja siitä edelleen IFBB:n järjestämällä bussikuljetuksella n.180 kilometriä Bialystokiin. Perjantainruuhkassa matka kesti yllättävän kauan (melkein 4h) ja hurjat tarinat Puolan liikennekulttuurista osoittautuivat todeksi. Onneksi bussissa oli turvavyöt!  🙂

Ehdimme kreivin aikaan tuomari- ja kilpailijakokouksiin. Hotellilla vaihdoimme nopeasti kisa-asut päälle ja suuntasimme samassa hotellissa sijaitsevaan kilpailijakokoukseen. Jaoin Even kanssa huoneen ja hän osoittautui oikein mukavaksi huonetoveriksi. Kiitos Eve  mukavasta seurasta! Kilpailijoita oli ennätysmäärä ja omassa sarjassani taisi olla 23 kovakuntoista tyttöä. Punnitus- ja pituusmittauspaikalla asia konkretisoitui – olen oikeasti MM-kisoissa maailman kovimpien BF-naisten joukossa! Unelmani oli käynyt toteen.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Puitteet kilpailijoille ja delegaateille olivat todella hyvät. Hotelli oli hieno ja ruokailut kerrassaan loistavat. Suolattomia vaihtoehtoja oli proteiinien ja hiilihydraattien lähteiksi vähintään kolmea lajia. Itse kuljetin ruuat mukanani. Matti laatii kisareissujen eväät siten, että kaikissa olosuhteissa ruokailut ovat todella helppo toteuttaa, joten viimeistely ei jää ainakaan niistä kiinni. Kisat olivat kaksipäiväiset ja ensimmäisen päivän jälkeen valtaosa kilpailijoista putoaisi leikistä pois. Joukkueessamme Annan kisat olivat aamupäivällä ja meidän muiden iltapäivällä.

ELIMINAATIOKIERROS JA SEMIFINAALI

Kisapaikkana toimi kaupungin oopperatalo, jonne suuntasimme BF-tyttöjen ja huoltajamme Minnan kanssa. Minnalla piti kiirettä, kun hänen täytyi viimeistellä kolmen tytön värit. Mehän kaikki kisasimme yhdessä rykelmässä. Kisasuoritus meni mielestäni hyvin. Eliminaatiokierroksen jälkeen oli helpompi nousta semifinaaliin lavalle. Jännitystä lisäsi se, että en ollut heti viiden parhaan joukossa. Ensin kutsutuista ohjattiin yksi sivuun ja minä pääsin mukaan kärkivertailuun.

Päätuomari oli kiinnittänyt minuun huomiota ja sain kisan jälkeen positiivista palautetta häneltä Kimmon välityksellä. Olin hänen mielestä sitä mitä lajissa haetaan rakenteen ja lihaksiston puolesta. Ette usko, kuinka otettu olin palautteesta! Uutena kilpailijana tuomarit eivät olleet nähneet minua aiemmin. Minulta toivottiin enemmän läsnäoloa ja kontaktia tuomareihin. Se oli asia, mihin finaalissa piti panostaa. Tähän sainkin joukkueeltamme hienosti kannustusta ja ohjeistusta. Lisäksi tuki Suomesta valmentajaltani Matilta oli korvaamaton.

Ihana yllätys illassa oli se, että Yasemin antoi omat korunsa minulle lainaan. Omat koruni nimittäin olivat aika vaatimattomat näihin kisoihin. Swarovskin kimmellyksessä oli helppoa tuntea olonsa kuningattareksi! Korujen lainaus oli hieno ele hyvän yhteishengen puolesta. Kiitos Yasemin!

FINAALIPÄIVÄ

Päivä alkoi loistavasti, kun Anna toi MM-kultaa sarjassaan! Sitten olikin Marin ja Minun aika astua lauteille. Minna joutui tekemään kovan työn, että sai värini riittävän tummaksi. Lavalle astuessani kaikki oli paremmin kuin hyvin! Hiukset, meikki, värit, korut ja kisa-asu olivat kaikki niin kuin pitikin! Olin niin onnellinen! Aikataulut olivat hieman venyneet, joten meidän sarjassamme T-kävelyt lyhennettiin ja sain tehdä vain puolet siitä mitä olin suunnitellut. Ei se menoa haitannut. Muutama nopea vertailu, jonka jälkeen siirryimme odottamaan palkintojen jakoa.

Mari sijoittui sarjassaan 3. toista kertaa peräkkäin. Hänessä on niin paljon potentiaalia ja figuuri, jollaisesta toiset voivat vain haaveilla! Todellinen luonnonlahjakkuus! Osalleni toivoin myös mitalia, mutta 5. sija kyseisessä seurassa oli loistosuoritus. Pronssi jäi kuitenkin harmittavan likelle, sillä ero 3. sijaan oli 4 pistettä.

Tie menestykseen on aina remontissa. Näin sanoo magneettitaulu jääkaappimme ovessa. Minun kilpailijaurallani tämä lause on käynyt toteen jo moneen kertaan. Minut valittiin edustamaan Suomea Arnold Classic Europeen MM-kisasuoritukseni perusteella! Kisa järjestettiin Madridissa seuraavana viikonloppuna. Uutisen kuultuani olin erittäin kiitollinen ja onnellinen! Kaikki lähellä olijat joutuivat halailun kohteeksi ja riemun huudahdukselta (WUHUU!!!) eivät kauempana olevatkaan voineet välttyä… 🙂

Seuraavaksi kerron teille kisakokemuksia Arnold Classic Europesta.

Terkuin Tarja

Tarjan kisareportaasi

SM-KISOIHIN VALMISTAUTUMINEN

Olen päivittänyt teille kuulumisiani treenatessani SM-kisoihin. Dieetti oli pitkä, kokonaisuudessaan 25 viikkoa. Kunto meni eteenpäin mallikkaasti ja suuria muutoksia ei tarvinnut tehdä toukokuun alun jälkeen. Treenit ja aerobiset vain tehostuivat kisojen lähetessä. Viimeistely toimi oppikirjan mukaisesti, kiitos siitä Matille. Tein paljon mielikuvaharjoittelua ja olin asennoitunut lunastamaan takaisin vuoden 2006 SM-kullan sekä overall-tittelin. Juuri tämä voitontahto kantoi läpi väsymyksen ja vaikeiden hetkien, joita dieetillä väistämättä tulee. Silloinkin kun kroppa huusi lepoa ja ravintoa, niin sen sijaan, että olisin levännyt ja syönyt, tein valtavan hyviä ja kovia treenejä sekä söin sen mitä kuului. Kisa-aamuna kaikki oli valmista. Olin voittaja ja pystyin vapautuneesti ja nauttien suhtautua kisatapahtumaan.

Viimeinen aamulenkki ennen kisaa. Hymy on herkässä vaikka klo on 04.30

SM-KISAT

Jännitys astuu aina mukaan viimeistään kisapaikalla. Minulla oli loistava ja iki-ihana huolta Katrin Kimber. Tiesin, että hän huolehtii siitä, että kaikki on tip top ennen lavalle nousua. Eliminaatiokierros oli hyvää lämmittelyä, ja sain tuntumaa kisatilanteeseen sekä yleisöön. Alkukilpailu sujui moitteettomasti. Olin mukana kärkivertailuissa. Sain valtavasti hyvää palautetta. Väriä lisättiin vuokramökillä toinen kerros, jolloin tummuus oli riittävä finaalia varten. Finaalikierros alkoi T-kävelyllä. Kilpailijakokouksessa saimme tietää, että kesto saa olla 30 sekuntia. Harjoittelimme Katrinin kanssa sen sopivan pituiseksi. T-kävely on kilpailijan tähtihetki. Silloin kaikki katseet kohdistuvat sinuun ja voit näyttää työsi tulokset. Olin harjoitellut kävelyä paljon ja onneksi se näytti paremmalta miltä se tuntui. Vertailut menivät nopeasti ja hyvillä mielin jäin odottamaan palkintojenjakoa. Palkintojenjaossa 3. sija tuntui valtavalta pettymykseltä. Olinhan tullut voittamaan kisan ja olin tietenkin omasta mielestäni paras 🙂

Katrinin kanssa backstagella ennen finaalia

KISOJEN JÄLKEEN

Mielestäni kisa onnistui osaltani loistavasti kunnon, esiintymisen ja lookini puolesta. Puutteeni oli hieman pehmeä alakerta. Sen tiesin kyllä, mutta en antanut sen häiritä kisasuoritustani. Arvostelulajeissa tuomareille ja kilpailijoille annetaan kriteerit, joiden mukaan kilpailijoita arvioidaan. Kilpailija voi omalla harjoittelullaan vaikuttaa siihen, että on parhaassa mahdollisessa kunnossa lavalla ja tuo itsensä esille parhaalla mahdollisella tavalla. Sijoitukset ovat tuomareiden käsissä ja he peilaavat kilpailijoita annettuihin kriteereihin, omiin mieltymyksiinsä sekä toisiin kilpailijoihin. Näiden asioiden perusteella sijoitukseni oli 3.

UUSI MAHDOLLISUUS JA MATKA KOHTI MM-KISOJA

Suuri pettymys vaihtui mitä suurimmaksi iloksi ja riemuksi, kun sain tiedon, että minut on valittu MM-joukkueeseen edustamaan Suomea. Kuluneen viikon aikana olen analysoinut omaa kisasuoritustani ja ottanut vastaan saamani palautteen SM-kisoista. Minulla on vielä mahdollisuus parantaa suoritustani kunnon puolesta. Asennoissa ja T-kävelyssäkin jäi vielä petraamisen varaa. Aion jatkaa seuraavat viikot samalla hyvällä urheiluhengellä ja positiivisten ajatusten kannattelemana ihan vastaavasti kuin kuluneen puolen vuoden ajan. SM-kisat on käsitelty omalta osaltani, eikä siihen tarvitse enää palata. Ovet ovat auki maailmalle ja mikään ei voi sitä riemua lannistaa. Haluan kiittää kaikkia kannustuksesta!

KIITOKSET

Body fitness, kuten muutkin kehon fysiikan arviointiin painottuvat lajit, ovat yksilölajeja MUTTA ilman toimivaa ja luottamukseen perustuvaa verkostoa ei yksilö pitkälle pötki. Tämän vuoksi haluankin esittää ”välikiitokset” seuraaville yhteistyötä kanssani tehneille henkilöille:

Maailman paras valmentaja Matti ”Guru” Halonen

Puolisoni ja suurin tukeni maailman paras Ylli ❤

Asento- ja esiintymisvalmentajani ystäväni ja huoltajani Katrin Kimber

Hiukset, kynnet ja ripset kampaamo Alias Mari

Finaalikierroksen loisteliaat kisabikinit bikinimestari Anni Niemi

Kehonhuolto Marko Panu ja Wellu Niskanen

Rakkaimpani (sukulaiset ja ystävät) kiitokset ymmärryksestä ja kannustuksesta

Kuntosalit (omistajat ja henkilökunta) WFC, Pro Am ja Herwood Gym

Hip Hop House ja ihana Lippe + henkilökunta

Ilman tätä porukkaa ette olisi nähneet Vähäkuopusta säteilevänä lavalla!

Seuraavaksi katse kohti Puolaa ja uusia haasteita!

Taas mennään! 🙂

P.S. Sain kisareissua varten selviytymispaketin Heinäsen perheeltä Oulusta, menestyminen on taas askeleen lähempänä 😉 – Kiitos Mia ja Markus!

Terveisin Tarja

DIEETTILÄISEN KOLME KOVAA S:ÄÄ

Minulle kolme kovaa s:ää ovat sali, sauna ja sänky. Prioriteetti näiden välillä voi vaihdella, mutta kaikkiedellä mainitut tarjoavat helpotuksen hetkiä – etenkin kisojen lähetessä. Kisavalmistautumista on edessä neljä viikkoa ja takana sitä on viisi kuukautta. Aika on mennyt todella nopeasti. Kisakunnosta on jo raamit nähtävissä, ja päivittäin huomaa pieniä muutoksia kehossa. Salilla tehdään parhaita treenejä ja koetaan onnistumisen iloja. Saunassa on ihana rentoutua, palautua sekä pohtia asioita maan ja taivaan välillä. Sänky on myös pyhitetty palautumiseen. Kunnon uni tekee ihmeitä niin keholle kuin mielelle.

Kahden viikon välein käyn näyttämässä valmentajalleni Matti ”Guru” Haloselle kuntoani. Viimeisin suurin muutos tehtiin toukokuun alussa, joten kunto on edistynyt todella tasaisen mallikkaasti. Matilta saan tarkan analyysin sen hetkisestä tilasta sekä edistysaskeleista ns. ulkopuolisen silmin. Luottamus on valmennussuhteessa kaiken A ja O. Lisäksi Masa osaa lukea kroppani toimintaa hienosti, joten hän pystyy ennakoimaan myös tulevaa. Siispä, hän on aina askeleen edellä, niin kuin hyvän valmentajan kuuluukin olla.

Olen pyrkinyt menemään päivän kerrallaan ja mielestäni onnistunut siinä hyvin. Olen nostanut edelleen tehoja niin aamulenkillä kuin punttisalillakin. Asentoharjoitteluita teen aamulenkin päälle sekä ennen tai jälkeen treenin. Mielikuvaharjoittelu on myös osa päivittäisiä rutiineja. Harjoittelun määrä nousee sitä mukaa, kun kisapäivä lähestyy. Viime syksyn kurinalainen asentoharjoittelu kantaa nyt hedelmää ja toivottavasti pystyn lavalla rennompaan ja parempaan suoritukseen kaikin puolin. Luottohenkilöni asentoharjoittelussa on Katrin Kimber. Häneltä saan parhaat eväät parrasvaloihin.

Jatketaan harjoituksia!

Terkuin Tarja

Miten dietti etenee?

Hei,

Kesäkuu vaihtui huomaamatta heinäkuuksi ja aikaa Expoon on enään vajaa pari kuukautta. Pikkuhiljaa olen aloittanut asentoharjoittelut aamulenkkien päälle ja miettinyt tulevaa kisalookia. Minulla on uudet ihanat kengät, jotka löytyivät L.A.:n reissulla. Aika ripsien, hiusten ja kynsien laittoon on varattu kisaviikolle kampaamo Aliakseen luottokampaajalleni Marille. Kokonaisuus lavalle rakentuu näistä pienistä palasista.

Muutoksia treeni- ja aerobisen määriin ei ole tehty. Samoin ruokavalio on pysynyt stabiilina. Paino hiipii alaspäin tasaisesti. Parin viimeisen viikon aikana olin vähän kipeänä ja jouduin tekemään harjoitukset kuntoa kuulostellen. Onneksi sairastelulla ei ollut suurempia vaikutuksia kunnon kehittymiseen. Ehkä kevyempi treeniviikko tässä kohtaa oli ihan paikallaan. Nyt treenataankin mahdollisimman kovaa kisoihin asti.

Treeneissä pyrin nostamaan tehoja ylöspäin. Aamulenkeillä tulee lisää sykkeen nostatuksia sitä mukaan, kun aerobinen kunto paranee. Sairastelun yhteydessä kipeytyi oikean jalan akillesjänne, minkä vuoksi olen joutunut jättämään kävelyä ja juoksua taka-alalle. Vaihtoehtoisesti olen tehnyt aamulenkit pyörällä tai salilla eri aerobisten laitteiden kombinaationa. Reagoin nopeasti ja jänne on rauhoittunut. Treeneissä on mukana supersarjoja, mutta muuten sarjat ovat pääsääntöisesti perinteisiä nousevia suoriasarjoja. Alla videota lähipäivien olkapää- sekä selkätreenistä:

Terveisin Tarja

Jatkoa Tarjan kisaprojektille

Moi!

Dieetti kohti SM-kisoja on puolessa välissä. Muutoksia treeneihin, aerobiseen ja ruokavalioon on tullut sitten edellisen päivityksen. Treenityyli on muuttunut intensiivisemmäksi ja toistomääriä sarjoissa on nostettu selkeästi ylöspäin. Ajatuksen tasolla olen yrittänyt siirtyä voimailusta bodailuun. Treenit kovenevat viikko viikolta mutta hitaiden ja joskus jopa yliraskaiden treenipainojen ja sarjojen sijaan keskityn puhtaaseen tekniikkaan, selkeisiin liikeratoihin ja lihastuntumaan.

Ainoastaan jalkatreenipäivänä en tee aerobista. Muina aamuina kävelen, hölkkään, juoksen tai pyöräilen kesäisissä Tampereen maisemissa. Aamulenkit ovatkin päivän parhaimpia hetkiä satoi tai paistoi. Treenit sijoittuvat iltapäivän puolelle. Useamman viikon ajan on ollut havaittavissa pientä väsymystä ennen treenin aloittamista, mutta pieni köllöttely ennen treeniä auttaa kummasti. Samalla on hyvä kasata ajatukset tulevaan koitokseen.

Ruuanlaitto ja kaupassa käynti helpottuvat huomattavasti dieetin edetessä. Ruoka-aineet ja ruuan määrä vähenevät tasaiseen tahtiin. Alla esimerkkejä siitä mitä kaupasta haetaan:

Kolme ateriapohjaa valmistuu käden käänteessä. Tarjolla olisi höyrytettyä kanaa, seitä ja naudan paistijauhelihaa. Aterian kylkeen ladataan lisäksi salaattia ja/tai kasviksia ja treenin jälkeiseen ateriaan lisätään perushiilareita. Höyrykeitin on kovassa käytössä, koska valmistan sillä kasvikset ja perunat. Maut ja ravinteet pysyvät tällöin paremmin lautaselle asti.

Viikko sitten sunnuntaina aamulenkkiin tuli vaihtelua, kun osallistuin kahden kaverini kanssa Pirkanpyöräilyyn 43km lenkille. Hauska reissu hyvässä säässä ja sitäkin paremmassa seurassa. Liitteenä todistusaineistoa eli kaulassa roikkuu mitali, joka jaettiin kaikille maaliin saapuneille.

Kunto edistyy pikku hiljaa, mutta kuten kuvan pyöreistä poskista huomaa, niin matkaa on vielä kisalavalle. 😉

Terkuin Tarja

Kisavalmistautuminen 2012

Hei,

Ensimmäiseksi haluan onnittella kaikkia kevään kilpailijoita! Joukossa oli todellisia helmiä, joista varmasti kuulemme jatkossakin!

Olen Tarja Vähäkuopus ja tulen päivittämään tänne kuulumisia matkasta kohti syksyn bodyfitnessin SM-kisoja. Kisoissa edustan Matti ”Guru” Halosen luotsaamaa The Teamia. Matti seuraa kuntoni edistymistä kisadieetin aikana sekä suunnittelee ruokavalioni ja treenini.

Pienet sairastelut ovat olleet riesanani viimeisten kisadieettieni alkuvaiheessa, eikä tämä vuosi ollut poikkeus. Yksi viikko meni täysin kevyiden treenien ja aamulenkkien merkeissä. Viime  viikolla tunnelma on ollut huomattavasti reippaampi ja ehyt treeniviikko antaa toivoa flunssan selättämisestä. 🙂

Alla on videopätkää olkapää – ojentaja treenistäni tammikuun puolivälistä Oulusta Ilkka Mursun Pro Am-kuntosalilta. Ilellä on loistavat vipuvarsilaitteet, joita pyrin hyödyntämään aina, kun mahdollista. Treenini alkavat usein raskaammalla pääliikkeellä, jonka jälkeen teen eristäviä liikkeitä usein superina.

Kevät terveisin Tarja