Missä mennään?

Moi

Kahdeksan kovaa treeniviikkoa takana, joten ohessa pieni katsaus siitä missä mennään. Etukäteisväsytysperiaatteella trimmattu saliohjelma on edennyt hyvin suunnitelmien mukaan. Failureen asti viedyt super-setit yhdistettynä nousevaan kuormitukseen tuntuu toimivan ainakin minulla. Aamupaino on kivunnut 111 kilon pintaa ja pientä pyöreyttä on toivottavasti havaittavissa muuallakin kuin poskissa 😉

Volyymivoittoinen treeni pumppaa lihat takuuvarmasti täyteen painojen pysyessä kohtuullisella tasolla. Treenin jälkeinen olotila on kuin selkäsaunan jälkeen, mutta paikat palautuu yllättävän hyvin, kunhan muistaa venytellä riittävästi. Normiviikko pitää sisällään kuusi salitreeniä ja viisi 25 min aamulenkkiä. Ruokavaliosta sen verran, että kalorit pyörii 3700kcal pinnassa.

Ohessa muutama klippi:

Ylli

Mass Nutrition Body & Fitness SM

Moi

Team M-Formia edustaneen Marko Ahosen kisakausi huipentui SM-kilpailussa neljänteen sijaan alla 80 kg:n sarjassa. Kultaa voitti kovakuntoinen Mikko Leppänen ja hopea meni kokeneelle kilpailijalle Jari Laineelle. Kilpailu pronssista oli tasainen, jossa pidemmän korren veti bodylavoilta tuttu Jukka-Pekka Nousiainen yhden pisteen erolla Markoon.

Tulokset: Miehet alle 80 kg
1. Mikko Leppänen, Mayor’s Ry, Helsinki
2. Jari Laine, Team Fitfarm, Tampere
3. Jukka-Pekka Nousiainen, Riihimäen Voimailijat ry., Riihimäki
4. Marko Ahonen, Team M-Form, Onttola
5. Mika Simonen, Team Energy, Joensuu
6. Marko Lindqvist, Wellmax Team, Turku
7. Mikko Korpeinen, Team Bullfarm, Ylöjärvi
8. Jouko Kourumäki, Steel Club ry., Valkeakoski
9. Juho Lukula Team Fitfarm, Ruovesi

Ohessa muutama kuva Makesta ja Ilkka Mursusta pumppihuoneesta.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Marko haluaakin lähettää kiitokset kotiväelle sekä tukijoukoille kaikesta tuesta kisavalmisteluiden keskellä. Heidän avullaan Markon valmistautuminen SM-kisoihin sujui ilman suurempia ongelmia. Syksyn tavoitteet saavutettiin ja katseet on jo suunnattu ensi vuoden kisakalenteriin;-).

Erikoiskiitokset myös yhteistyökumppaneille

http://www.euro-auto.fi

http://www.autojokeri.fi

http://www.gym72.fi

http://www.finnobau.fi/

http://www.nummelanrengasmyynti.fi

http://www.powerpaino.fi/

Pro Am update

Moi

Käväisin viime viikolla Oulussa tekemässä muutaman treenin ja samalla vaihdoin kuulumisia SM-kisoihin valmistautuvan Ilkka Mursun kanssa. Ilen valmistautuminen SM-kisoihin olivat edenneet hyvin, joten ensiviikolla lavalla on luvassa paksua filettä.  Ohessa muutama videonpätkä Pro Amin treeneistä.

Terveisin,

Ylli

Oulun Body & Fitness kisat

Moi

Viikonloppuna olin OBF kisoissa huoltamassa kehonrakennuksessa kilpaillutta Marko Ahosta sekä rakasta avopuolisoani Tarja Vähäkuopusta BF-kisan tiimoilta. Alkukilpailujen vertailut menivät läpi vauhdikkaasti, jonka jälkeen olikin aikaa vaihtaa kuulumiset tuttujen kanssa.

Iltakilpailut alkoivat Bf alle 163 sarjan t-kävelyllä sekä vertailuilla. Mielestäni T-kävely korostaa kilpailijoiden omaa persoonallisuutta ja samalla vie lajia katsoja ystävällisempään suuntaan. Tarjan kisat menivät hienosti ja SM-kisapaikka varmistui.  Matti ” Guru” Halosen valmentama sekä The Teamiä edustavan Tarjan matka jatkuu seuraavaksi kohti Lappeerannan MM-karsintaa.

Vasemmalla Katja Aho
Keskellä Tarja Vähäkuopus
Oikealla Maria Lokkila

Tulokset Body fitness SM-karsinta – 163 cm
1. Tarja Vähäkuopus, The Team, Tampere
2. Maria Lokkila, Team Fitbody, Rovaniemi
3. Katja Aho, Team Classic Gym, Oulu
4. Sara Adolfsen, Team Powerclub, Loviisa
5. Susanna Karppinen, Team Classic Gym, Oulu
6. Lena Girs, Team Body, Turku

Kehonrakennuksen avoimessa sarjassa kilpaillut Marko sijoittui mallikkaasti kolmanneksi. Tästä on hyvä jatkaa valmistautumista kohti SM-kisoja.

Lavajärjestys vasemmalta:

Mikko Leppänen

Tero Pietilä

Marko Ahonen

Marko Halonen

Jukka-Pekka Nousiainen

Arto Hurskainen

Tulokset Miesten kehonrakennus
1. Arto Hurskainen, Team PT-Gym, Oulu
2. Mikko Leppänen, Mayor’s Ry, Helsinki
3. Marko Ahonen, Team M-Form, Onttola
4. Jukka-Pekka Nousiainen, Riihimäen Voimailijat ry., Riihimäki
5. Tero Pietilä, Team Classic Gym, Oulu
6. Marko Halonen, Team Classic Gym, Oulu

Se on isoin joka treenaa eniten

Moro,

Kuukausi palauttavia treenejä takana ja pikku jumit on pumppailtu pois.  ”Lepoviikot” ovat olleet pääkopalle raskasta aikaa, mutta silti oleellinen osa palautumisella kovista treeneistä.  Treenin kevennys on selvästi auttanut kroppaa toipumaan viime rutistuksesta ja samalla olen henkisesti valmistautunut seuraavaa jaksoa varten.

Tällä kertaa tavoitteena olisi saada lihasta lisää ja samalla hankkia kauan kaivattua lihaspyöreyttä dieettiä ajatellen. Sen verran pitäisi muskulia hankkia, että lenkkipoluille on varaa poltella ylimääräiset rasvojen kanssa pois 😉

Kaikkien edellä mainittuja seikkoja huomioiden tämä treenijakso pitää sisällään paljon etukäteisväsytys tyyppistä treeniä. Apuliikkeellä pumppataan lihat turvoksiin (n 15 toistoa) jonka päälle tarjotaan superina laatuaikaa pääliikkeen kanssa (n 5-10 toistoa). Samoin viedään läpi kaksi seuraava settiä, joissa painoja lisätään reippaalla kädellä joka sarjaan. Katsotaan kuinka homma alkaa toimia ja saanko toivottuja tuloksia aikaiseksi.

Ohessa matskua tämänpäivän treeneistä,

Ylli

It Ain’t Over ’til It’s Over

Moro,

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja viimeinen raskas treeniviikko on nyt takanapäin. Kuluneen treenisyklin teemana oli nousujohteinen painojen lisäys yhdistettynä failureen asti tehtyihin sarjoihin. Homma toimi hienosti ja sain volyymitreenistä huolimatta voimatasot nousemaan kohtuulliselle tasolle.

Tällä kertaa ei mukana ollut voimailun extreme yrityksiä, vaan reilua perusbodailua ”pikkupunnuksilla”. Salilla ei ”käpsy” käynyt painojen kanssa eli kaikin puolin onnistunut treenijakso vieläpä ilman vammoja. Vanhoista kolhuista viisastuneena olen kiinnittänyt enemmän huomiota palautumisen ja lihashuoltoon. Säännölliset hieronnat sekä päivittäinen venyttely ovat auttaneet minua todella paljon toipumaan kuuden viikkotreenin rasituksista.

Ruokapuolesta sen verran, että viikkokaloreiden keskiarvo on ollut reilusti alle neljä tonnia. Mukana on ollut sunnuntai tankkaus nopeilla hiilareilla, kuten riisipuuroa, riisipiirakoita sekä vanukkaita. Aamupaino pysyi sopivasti 112 kilon nurkilla, vaikka kävelylenkit onkin jätetty pois viikkorutiineista.

Yhdeksän viikon treenit on vedetty rytinällä läpi ja nyt on aika huokaista hiukan. Ajattelin antaa jumissa olevien paikkojen palautua ja siirtyä pumppailun pariin muutamaksi viikoksi. Sitten aloitan uudella treeniohjelmalla eteenpäin.

Terveisin, Ylli

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

High Altitude Training

Moi

Käväisin viikonloppuna hakemassa treenituntumaa ”korkean paikan leirillä” Oulussa. Treenipaikkana oli tuttuun tapaan Pro-Am, jossa treenailin syksyn kisoihin valmistautuvien Ilkka Mursun sekä (avopuolisoni) Tarja Vähäkuopuksen kanssa. Vaikka dieetti eteneekin molemmilla vauhdilla, niin vielä hymy irtosi treenin ohessa.

Ilelle tiedoksi: Outoa kyllä, mutta olin tunnistavani  Pro Tanin tuoksahduksen astuessani salille.  Olisikohan jossain nurkassa vanha ”syksyinen”pullo kaatunut vai olisiko joku muuten vaan testannut värin tarttuvuutta 😉

Kisoista puheenollen, kehonrakennus ja CBB sekä BF-kisailijat painavat kuumeisesti kohti syksyn skaboja. Saleilla näkee lommoposkisia treenaajia kisavalmisteluiden keskellä. Kisaajia katsellessa muistuu elävästi mieleen miksi yleensä leikkiin on mukaan lähtenyt. Kisadieetin läpivienti vaatii jokaiselta kilpailijalta ehdotonta tahtoa ja uskoa omaan tekemiseen tavoitteidensa saavuttamiseksi. Vaikka olo joskus tuntuukin (yleensä 20 viikkoa) heikolta ja rallatus muutenkin on vähänlaista, niin kova työ palkitaan aina. Jokainen joka lavalle nousee on ylittänyt itsensä ja on ansainnut paikkansa rivissä.

Tsemppiä treeneihin,

Ylli

Ohessa kuvia Pro Am:lta.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Juhannuksen jälkeen

Moro,

Aurinko paistoi ja lämpöä piisaasi viime viikolla, mutta sinnikkäästi sisällä pysymällä olen välttänyt UV-säteilyn  aiheuttamat haittavaikutukset.  Juhannuksen jälkeiset treenit meni putkeen ja sain lisättyä punnerrusliikkeisiin lisää painoa.  Tavoitteena olisi päästä kohtuullisiin treenipainoihin vaikkakin volyymitreeni pikkasen kuormaa syökin.

Tänään vuorossa oli maanantaiseen tapaan selkätreeni.  Bullfarmilla on varsin jämerät  vipuvarsi laitteet selkäosastolle, joten ei muuta kun tuumasta toimeen. Alkuun alahammersoutua superina kulmasoutulaitteen kanssa.  Jotkut viisaat ovat sanoneet , että  ”lyhin matka kahden pisteen välillä on suora”  tosihan se taitaa olla kun viimeiset supersarjat tein loppuun asti. Toisin viimeiset sarjat olivat lyhyempiä, mutta  sitäkin uuvuttavampia.  

Seuraavana Pullover-tyyppinen ylätaljasoutu superina kapean ylätalja kanssa viimeisteli selkäosaston optimaalisen uuvutuksen.  Osuma ja upposi, sillä ainakin treenipaita tuntui tiukalta viimeisten vetojen jälkeen. Tosiasiahan on että kun muistaa pestä treenipaidat  90-ohjelmalla, niin tulosta syntyy 😉

Ohessa muutama räpsy treeneistä ja kiitokset Jampelle avusta treeneissä.

Terveisin, Ylli

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Treenit etenee

Moro

Taas on yksi treeniviikko takana ja  treenit etenevät suunnitelmien mukaan. Jottei kaikki olisi täydellistä, niin viime torstai perjantai meni levon puolelle itse aiheutetun ”ovet ja ikkunat auki koko yön”  episodin ansiosta. Kyyti oli kylmää, mutta onneksi niiskutus laantui lauantaina ja pääsin sipaisemaan vähän takareisiä WFC:llä eli vanhalla Wolfilla.

Treenipuolella olen jatkanut perusliikkeiden sekä supersarjojen eri kompinaatioilla eteenpäin. Treenin alkaa yleensä raskailla massaliikkeillä joista siirryn loppua kohden enemmän käsipaino- sekä taljaliikkeisiin.  Ainakin minulla kyseinen setti toimii ja vammojen määrä pysyy toivottavasti minimissään. Jos jotain olen vuosien varrella oppinut, niin kärsivällisyys palkitaan aina.

Positiivista kyllä kroppa alkaa pikkuhiljaa tottua nousevaan kuormitukseen ja lihaksiin saa painetta enemmän viikko viikolta.  Aerobinen liikunta on nyt pannassa ja kalorit kulutetaan pääsääntöisesti kuudella salitreenillä viikossa. Käänteinen lähestyminen diettaamiseen on nostanut aamupainon pikkuhiljaa 112kg paikkelle.  Kaikki on siis ihan jees joskin kengät voi kohtapuoleen vaihtaa tarralenkkareihin.

Terveisin,

Ylli

Ohessa muutama kuva viime vkon treeneistä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kisat lähestyy

Moi

Vaikka kesä onkin kauneimmillaan niin syksy siintää monen treenaajan mielessä. SM-kisojen lähestyessä vauhdilla alkaa rasva tiristä kuntosaleilla ja lenkkipolulla. Viikot kuluvat nopeasti ja kuntoa hiotaan eripuolilla Suomea SM-karsintoja silmällä pitäen. Tämä vuosi jää kisojen osalta minulta väliin, mutta valmistelut seuraaviin koitoksiin on jo hyvässä vauhdissa.

Syksyn kisaajista puheen ollen kävin viikonloppuna Nummelassa katsastamassa Ahosen Markon lähtökuntoa kisadieetille. Kevään treenit ovat edenneet suunnitelmien mukaan ja katseet on suunnattu jo kohti syksyn kehonrakennuskisoja.  Alkuporinoiden ja kahvittelun jälkeen autokeulat suuntautuivat kohtii salia. Treenipaikkana oli Sarkkisen Mikan omistama Gym 72, jossa tarjolla oli siistit puitteet koviin treeneihin.

Makellä oli lauantaina vuorossa push/pull-tyyppinen käsitreenin, jossa nopeatempoisella syklillä painetaan läpi ojentaja/hauisyhdistelmää. Jotta homma ei olisi loppunut kesken, niin loppuukevennyksenä oli luvassa pose-harjoituksia peilin edessä. Parinkymmenen minuutin kuluttua homma oli pulkassa. Hyvältähän Maken kunto näytti, joten tästä on hyvä lähteä painamaan kohti syksyä.

Salilla törmäsin vanhaan kaveriini Juha Vähäviitaan. Jonkin aikaa oli kulunut siitä kun törmäsimme ensimmäisen kerran salilla. Tarkkaa ajankohtaa/vuosikymmentä on hankala sanoa, mutta taisipa mukana kuvioissa olla muodikkaat Tiendan verkkarit ja purkkarit.  Mies oli jaksanut painaa treeniä entiseen malliin ja kunto oli sen mukainen.

Kaikille kisavalmistelut aloittaneille tsemppiä treeneihin.

Ylli

Alla muutama Nummelasta ja keskiviikon jalkatreenin tripla-setistä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.